Aloitussivulle on ryhmitelty 5.- ja 6.-luokan monialaisen oppimiskokonaisuuden sisällöt ympyrän kehälle palloihin. Yläkehällä on viidennen luokan kokonaisuus ja alakehällä kuudennen luokan kokonaisuus. Kutakin palloa klikkaamalla pääsee tutustumaan siihen kirjattuun tehtäväkokonaisuuteen.
Kuudennella luokalla Tulevaisuuden energiataidot -kokonaisuudessa tutustutaan kestäviin energiaratkaisuihin. Opettaja voi koota materiaaleista luokalleen sopivan kokonaisuuden. Tehtäväkokonaisuuksien alkuun on kirjattu tehtäviin arviolta kuluva aika sekä tehtävissä tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet.
Täällä minä asun 6 -pallosta avautuu pelillistettynä koko kuudennen luokan monialainen oppimiskokonaisuus.Tehtävistä kerätään pisteitä ja niillä ostetaan pelipohjalle ilmastonmuutoksen näkökulmasta ihanne-elinympäristön elementtejä.
Oppilaat tarvitsevat oppimiskokonaisuutta varten vihkot, joihin tehdään annettuja tehtäviä. Myös passitehtävät tulostetaan tähän palloon kuuluvista liitteistä ja liimataan vihkoon. Passitehtävät ovat pääsääntöisesti kotitehtäviä. Opettaja voi harkintansa mukaan ottaa tehtäviä myös tunneilla tehtäväksi.
Pieni leimasin on tarpeellinen, sillä erilaisista tehtävistä saa leimoja.
Nappe-orkesterin laulut ovat hyvä lisä oppimistilanteisiin.
Avaa Nappe Napakettu -laulun nuotit tästä.
Avaa laulun karaoke-versio tästä.
Äiti Maa -laulun voit kuunnella tästä.
Äiti maa -karaokeversio tuossa alla.
Passiin ja tehtäväkokonaisuuksiin tarvittavat liitteet löytyvät tämän pallon sisällöistä.
Vanhempainiltamateriaali on kaikille luokille sama. Tämä mahdollistaa esimerkiksi koko koulun yhteisen tilaisuuden järjestämisen
Lapuan kaupunki sekä Opetushallitus