Minä olen Riina

 

Olen Lapuan musiikkiopiston varhaisiän musiikinopettaja. Musiikkileikkikoulutuntien lisäksi työhöni kuuluu pianonsoitonopetusta, valmentavaa nuottipaja-opetusta sekä pianomuskaria, joka muodostuu ryhmätunnin ja parisoittotuntien kokonaisuudesta.

Olen syntyjäni paljasjalkainen lapualainen ja omatkin musiikkiopintoni ovat alkaneet tämän talon suojissa, jossa nyt työskentelen. Silloin kahdeksankymmentä luvulla tunteja oli paitsi muumitalossa Poutuntiellä, niin myös yläkoululla, Torvelassa, Tiistenjoen koululla jne., vähän ympäri pitäjää. Hienosti ovat asiat, kun saamme nyt yhdessä olla Paukun seinien suojassa.

Ylioppilasvuoden jälkeen muutin Lapualta Jyväskylään ja yhden ”harhailuvuoden” jälkeen löysinkin itseni Keski- Suomen konservatoriosta opiskelemasta musiikkileikkikoulunopettajan opintolinjalla, tehden myös runsaasti pianoon liittyviä opintoja. Valmistuin keväällä 2000. Samaisena keväänä talon silloinen rehtori (Onni P.) soitti minulle, tulisinko Lapualle töihin. Ja siitä on oma polkuni tässä talossa alkanut – melkoinen onnenkantamoinen vastavalmistuneelle opettajalle!

Vuosien saatossa olen aina välillä opiskellut avoimessa yliopistossa jotakin; psykologiaa, kasvatustieteitä ja erityispedagogiikkaa. Aina vannon, että enää ei mitään, mutta sitten taas löydän itseni ilmoittautumasta johonkin uuteen! Oman musiikkileikkikoulunopettajan tutkintoni päivitin varhaisiän musiikinopettajan AMK- tutkinnoksi vuonna 2008, siihen kuuluivat mm. ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot.

Koti-oloissa olen kolmen pojan äiti ja härmäläisen miehen vaimo. Tykkään olla kotona, puuhailla puutarhassa, lenkkeillä ja käydä kuntosalilla. Paljon tulee myös vietettyä aikaa mökillä erinäisten askareiden parissa. Enkä yhtään kyllä pane pahakseni iloisia syöminkejäkään ystävien kesken.

Ps. Tätä et tainnut minusta tietää – sen yhden ”harhailuvuoden” vietin terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Mitäs jos olisinkin nyt kätilö?

Sulje

Tietoa evästeistä

Sivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä. Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.

Evästeiden estäminen ja poistaminen

Voit estää evästeiden käytön tietokoneellasi muuttamalla selaimesi asetuksia. Asetusten sijainti riippuu selaimesta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet toiminnot ja palvelut edellyttävät, että verkkosivusto tallentaa tekemäsi valinnat. Jos estät evästeet, et välttämättä voi käyttää kaikkia toimintoja ja palveluja. Kaikissa selaimissa evästeet voi poistaa yksitellen tai yhdellä kertaa. Poistotoiminnon sijainti riippuu selaimesta. Jos käytät useampaa eri selainta, muista poistaa evästeet kaikista.