Olen Päivi Lahtinen (o.s. Ikonen). Opetan Lapuan musiikkiopistossa viulun- ja nokkahuilunsoittoa. Lisäksi ohjaan nuorimpien jousisoittajien orkestereita sekä pianotrioa.

Valmistuin viulunsoitonopettajaksi Jyväskylän konservatoriosta vuonna 1980. Samassa oppilaitoksessa opiskelin myös nokkahuilunsoittoa suorittaen II-tutkinnon Helsingin konservatoriossa vuonna 1983. Valmistumiseni jälkeen työskentelin Jyväskylän konservatoriossa viulunsoitonopettajana 1980-1984, minkä jälkeen tieni johti Lapualle nykyiseen virkaani. Musiikin lisäksi olen opiskellut suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa, josta valmistuin (FM) vuonna 2009. Samoihin aikoihin päivitin musiikkiopintoni Jyväskylän ammattikorkeakoulussa valmistuen sieltä vuonna 2010 (musiikkipedagogi AMK).

 

Synnyin ja lapsuuteni vietin Savon sydämessä Joroisissa. Ensimmäisen nokkahuiluni sain 5-vuotiaana. Soitin oli puinen, Adler-merkkinen sopraanonokkahuilu. Viulunsoiton aloitin lapsuuteni laulujen kannattelemana huomattavasti vanhempana Varkauden musiikkikoulussa kapellimestari Mikko Parviaisen kannustavassa ohjauksessa. Lukion jälkeen matka jatkui opiskelukaupunki Jyväskylään.

 

Omaan pedagogiseen ajatteluuni ja menettelytapoihini olen saanut paljon ainesta Suzuki-metodista, jota minulla oli mahdollisuus opiskella vuosina 1979-1991 periodijaksoina Sibelius-Akatemian, Suomen Suzuki-yhdistyksen sekä European Suzuki Associationin järjestämissä koulutuksissa. Pyrin kaikessa opetuksessani kokonaisvaltaisuuteen. Eteneminen tutusta tuntemattomaan sekä korvakuulon hyödyntäminen ja herkistäminen ovat keskeisiä asioita etenkin pientä oppilasta opettaessani.

Vapaa-aikanani luen paljon: varsinkin henkilö- ja kulttuurihistoria kiinnostavat minua. Viime vuosina olen löytänyt itseni aiempaa useammin myös sukututkimuksen kiehtovasta  maailmasta.

 

 

 

 

 

Sulje

Tietoa evästeistä

Sivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä. Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.

Evästeiden estäminen ja poistaminen

Voit estää evästeiden käytön tietokoneellasi muuttamalla selaimesi asetuksia. Asetusten sijainti riippuu selaimesta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet toiminnot ja palvelut edellyttävät, että verkkosivusto tallentaa tekemäsi valinnat. Jos estät evästeet, et välttämättä voi käyttää kaikkia toimintoja ja palveluja. Kaikissa selaimissa evästeet voi poistaa yksitellen tai yhdellä kertaa. Poistotoiminnon sijainti riippuu selaimesta. Jos käytät useampaa eri selainta, muista poistaa evästeet kaikista.