Lapua Musiikkiopisto Logo
Tekstin koko
Toggle search

Musiikkiopiston kevään ohjelmaa

Musiikkiopiston kevätlukukausi rullaa tasaisessa vauhdissa. Onpa ollut mukavaa nähdä oppilaita, vanhempia, mummuja ja kummeja sekä tietenkin opettajia. Paukun sydän sykkii jälleen! 

Paukun käytävien elämä vilkastuu, kun kello alkaa näyttää iltapäivä kahta. Soitto alkaa soida ja väki kerääntyy pikkuhiljaa yhteen. Soittokirjoja kaivetaan laukuista, varataan säestysaikoja, harjoitellaan, vaihdetaan kuulumisia, nähdään kavereita, käydään mupe-tunneilla ja iloitaan yhteissoitoista; iloitaan musiikista!

Kevään iltamusiikit lähtivät liikkeelle torstaina 25.1.2024. Tästä eteenpäin, viikoittain torstai-iltoina on kuultavissa musiikkia, ihan ilmaiseksi! Ajantasaiset tiedot löytyvät musiikkiopiston verkkosivulta  Tapahtumat – Lapuan Musiikkiopisto 

Ystävänpäiväviikolla Paukun yhteisen ystävänpäivätapahtuman lisäksi, musiikkiopistolla vietetään kaveriviikkoa. Mukaan soittotunnille saa ottaa kaverin – ystävyydessä on voimaa! Voihan olla, että kaverikin saa jonkun pienen soittotehtävän – kuka tietää. Ystävänpäivänä on myös yllätysten metsästystä musiikkiopiston tiloissa. Tästä lisää somejulkaisuissa – mutta jotakin kivaa voi olla löydettävissä piilopaikoistaan!

Viikolla 9 olemme sitten talvilomalla, ulkoillen ja säästä nauttien – siis satoi tai paistoi, vai mitä? Siihen saakka on kuitenkin nuotit selvillä ja reitit valittu! Nähdään käytävillä!

Soitonopettaja ja oppilas

Opettaja Jan Sandvik ja oppilas Eero Västinsalo