Skip to content
Tekstin koko
Toggle search

LASTEN JA NUORTEN TOIMINTATERAPIA

Lasten ja nuorten toimintaterapian tavoitteena on lapsen kokonaiskehityksen tukeminen ja arjen sujuvoittaminen. Lapsen, perheen ja toimintaterapeutin välinen yhteistyö ja toiminnan terapeuttinen käyttö on keskeistä. Huoltajien osallistuminen ja mukanaolo on tärkeää.

Toimintaterapia-arvioon tullaan yleensä terveydenhoitajan lähetteellä, koska neuvolassa, varhaiskasvatuksessa tai kotona on havaittu haasteita esimerkiksi käden taitojen kehityksessä, näönvaraisessa hahmottamisessa tai aistisäätelyssä.

Arviojakso

Teemme arvioinnin haastattelun, toiminnan havainnoinnin ja testien avulla. Arviojakso on 3 -5 käynnin pituinen ja se tapahtuu pääosin toimintaterapian tiloissa. Ensimmäisellä käynnillä mukana on aina lapsen lisäksi huoltaja. Toimintaterapeutti arvioi lapsen taitoja ja toimintamahdollisuuksia suhteessa arkiympäristön haasteisiin. Arvioitavia asioita ovat arjen toiminnot, kuten esim. pukeutuminen, leikkitaidot, hienomotoriikka ja näön varainen hahmottaminen. Myös keskittymistä ja tarkkaavaisuutta sekä aistisäätelyä kartoitetaan. Vanhempien luvalla käydään päiväkodissa / koulussa seuraamassa lapsen toimintaa ryhmässä.

Arviojakson aikana perhe saa tietoa omasta lapsestaan ja tämän taidoista. Loppukeskustelussa annamme ohjeita ja vinkkejä kotiharjoitteluun sekä yhdessä vanhempien kanssa sovimme mahdollisesta kuntoutuksesta. Arviojakson lopuksi terapeutti tekee kirjallisen loppuarvion, joka toimitetaan kotiin ja perheen luvalla myös päiväkodille/koululle.

Tukea taitojen kehittymiseen

Tarjoamme palveluja alle 18-vuotiaille lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Lasten toimintaterapia on perheelle maksutonta. Toimintaterapeutilta saa vinkkejä lapsen kehityksen tukemiseen ja arjen sujuvoittamiseen.

Toimitilat

Liuhtarin kiinteistö, Rauhanpolku, 62100 Lapua.

Ajo-ohje

Rauhanpolkua 300-400m, varokaa lapsia -liikennemerkin kohdalta tie haarautuu vasemmalle, jossa parkkipaikka ja käynti toimintaterapian tiloihin (Liuhtarin kiinteistö)

Postiosoite

Lapuan terveyskeskus, Fysioterapia, Tanja Salomaa, Sairaalantie 3, 62100 Lapua

Yhteystiedot

Salomaa Tanja

Toimintaterapeutti
Löysitkö etsimäsi?
Löysitkö etsimäsi?