Skip to content
Tekstin koko
Toggle search

Minna Karhusen valokuvanäyttely Kasvun paikka 26.8. asti

  • 26.8.2023
Pohjanmaan valokuvakeskus, Kulttuurikeskus Vanha Paukku, Vanhan Paukun tie 1, Lapua.

Kasvun paikka – valokuvanäyttely käsittelee jämsäläisten koulujen estetiikkaa, joissa Karhunen on käynyt peruskoulunsa. Kouluina toimivat Kaipolan, Seppolan sekä Paunun koulu. Teoksissa hän ammentaa hetkiä sekä muistoja eri tilojen ja esineiden kautta. Kuviin sisältyy kaikille entisille sekä nykyisille oppilaille tuttuja teemoja. Kyseisiä kouluja käyneet voivat tunnistaa kuvissa olevat paikat, mutta oppivelvollisuuden tuoma yhteisöllisyys tekee kuvista samaistuttavia kaikille katsojille. Perusopetus on olennainen osa suomalaisten lasten ja nuorten elämää. Lakiin perustuva oppivelvollisuus kuuluu jokaisen Suomessa vakituisesti asuvan lapsen ja nuoren oikeuksiin ja se on meitä yhdistävä, tasa-arvoinen tekijä. Sarja on oodi nuoruudelle, kasvulle, koulutukselle, opettajille sekä kouluhenkilökunnalle.
Minna Karhunen (s.1997) on jyväskyläläinen valokuvaaja. Karhunen elää ruman estetiikan, valokuvaamisen ja esittävien taiteiden kautta. Hän on valmistunut Jyväskylän Gradialta kuva-artesaaniksi sekä valokuvaajaksi vuosina 2019 ja 2021. Tällä hetkellä hän opiskelee valokuvaajamestarin erikoisammattitutkintoa.

Löysitkö etsimäsi?
Löysitkö etsimäsi?
Palautteita käytetään verkkosivujen kehittämiseen eikä niihin vastata.
Jätäthän henkilökohtaiset tiedustelut lapua.fi/info/palautelomake/