Yhdistykset toimivat yhteisen hyvän vuoksi eivätkä ne tavoittele voittoa. Yhdistyksen aatteena voi olla harrastuksen, yhteisen hyvän asian tai ajatuksen edistäminen.
Yhdistykseen kuuluu jäseniä, joille yhdistys järjestää erilaista toimintaa. Toimintaa voidaan järjestää myös muille kuin jäsenille, kuten esimerkiksi kaikille alueen asukkaille erillisenä tapahtumana tai nuorille urheiluseuratoimintana. Toimintaan osallistuvia yhdistää kiinnostus samaan aihepiiriin.
Monelle yhdistyksen toimintaan osallistuvalle jo pelkkä yhdessäolo on tärkeää. Yhdistyksessä myös tutustuu uusiin ihmisiin sekä oppii uusia taitoja esimerkiksi silloin, kun tarttuu yhdistyksessä tarjolla oleviin tehtäviin. Yhdistyksen kautta voi olla myös mahdollista vaikuttaa asioihin.
Yhdistykseen kuuluminen ja yhdistyksessä toimiminen on vapaaehtoista. Jos olet kiinnostunut toimimaan toisten ihmisten kanssa ja haluat elämääsi uudenlaista ja mielekästä sisältöä, pohdi mahdollisuuttasi tulla mukaan yhdistystoimintaan.
Näin pääset mukaan yhdistyksen toimintaan:
Jos et löydä sopivaa yhdistystä omalta kotiseudultasi siitä aihepiiristä, josta olet kiinnostunut, voit pohtia oman yhdistyksen perustamista muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa.
Apua ja vinkkejä yhdistyksen perustamiseen: