Tekstin koko
Toggle search

Kyläkoulu lähellä kaupungin keskustaa

Poutun koulun osoite:

Poutun koulu

Poutuntie 239

62100 Lapua

Koulun työaika

  1. 8.00    –  8.45
  2. 9.00    –  9.45
  3. 10.00  –  10.45
  4.  11.15   –  12.00
  5.  12.14  – 13.00
  6.  13.00  – 14.00

Ohjeistus koulumatkoille

Koulumatka on matka aamulla kotoa kouluun ja koulun päätyttyä koulusta suoraan kotiin tai iltapäivätoimintaan.

Koulumatkoilla edellytetään asiallista käytöstä, hyviä tapoja ja liikennesääntöjen noudattamista.

Koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta, syrjinnästä tai väkivallasta ilmoitetaan niistä epäillyn ja niiden kohteena olevan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Koulu ei selvittele koulumatkojen tapahtumia, mutta koululta ilmoitetaan koteihin mikäli edellä mainittuja asioita tulee koulun henkilökunnan tietoon.

Koulukuljetus

Koulukuljetus järjestetään 1.-3. -luokkien oppilaille, joiden koulumatka on vähintään kolme kilometriä ja muille, jos koulumatka on vähintään viisi kilometriä. Koulukuljetus voidaan järjestää myös silloin, jos kuljettava tie on erityisen vaarallinen. Vaarallisuuden määrittämisessä Lapualla käytetään Koululiitu-ohjelmaa.

 

 Poutun koulun oppilaita kuljettavat :

Hannu Saunamäki 040-763 1378

Petri Jäätteenmäki 045-359 7155 (Tilausajo I.Jäätteenmäki)

Kouluterveydenhoitaja

 

Annika Harju on koululla torstaisin parittomilla viikoilla

8-14