Tekstin koko

Kulttuuria tehtaalta

KULTTUURIA TEHTAALTA

Tiukkaa asiaa ja juhlan taikaa

 

Kaunis kesä väistämättä päättyy ja sitä myöten kesälomat. Toivottavasti jokainen meistä on saanut “ladattua akkujaan” ja täytettyä d -vitamiinivarastojaan. Uusin voimin aloitamme arjen ja kohtaamme uusia mahdollisuuksia, jopa muutoksen puhureita. Kirjaston arjessa syksyn tulo näkyy monin tavoin: satutuokiot ovat alkaneet, uusia kirjastokortteja tehdään runsain mitoin eskarilaisille, ryhmiä vierailee kirjastossa, yhä enemmän lainataan opiskeluun ja täydennyskoulutukseen liittyvää kirjallisuutta sekä opiskellaan tai tehdään etätöitä kirjaston tiloissa. Henkilökunta ryhtyy pian tilaamaan kevään kirjoja ennakkoon, ns. ennakkotilaukset tehdään jouluun mennessä. Kirjojen painosmäärät pienenevät ja hinnat nousevat muun muassa painopaperin hintojen noustua. Yleisesti Vanhan Paukun tiloissa on kuhina lisääntynyt myös opistojen aloittaessa lukukautensa. Kulttuurin, Lapuan kansalaisopiston ja musiikkiopiston, Wilkuna -seuran sekä kirjaston yhteinen ponnistus Virtaa! -runofestivaali tuo lauantaina 17.9. alueelle runouden ystäviä ja runot saavat siivet alleen monissa eri tapahtumissa päivän aikana.

 

Kirjaston isompi muutos on sen siirtyminen omatoimiaikaan. Kirjastopalveluiden sekä tilojen käyttöaste nousee ja toivottavasti saamme myös uusia asiakkaita palvelujemme laajenemisen myötä. Omatoimikirjastojärjestelmän kilpailutus on tehty ja voittanut tarjous tuli firmalta nimeltään Lyngsoe Systems Oy. Asian tiimoilta on jo pidetty aloituspalaveri ja asioita on laitettu liikkeelle. Omatoimikirjaston valmistuminen edellyttää yhteistyötä etenkin järjestelmän toimittajan, kirjaston sekä teknisen toimen että tietohallinnon kanssa.  

 

Omatoimikirjastojärjestelmän toteutuksen yhteydessä tehdään kaapelointitöitä, asennetaan järjestelmän kirjautumisyksikkö tai tässä meidän tapauksessa kaksi, sillä varsinainen kirjautuminen sisälle omatoimikirjastoon tapahtuu lehtilukusalin oven kautta, ulko-oven luona kirjautuminen vain pelkällä kirjastokortilla oven ollessa kiinni. Kirjautuminen sisälle omatoimikirjastoon tapahtuu kirjastokortilla ja pin-koodilla. Sisälle pääsee vain jos tehnyt asiakassopimuksen omatoimikirjaston käyttöön, ei ole automaattisesti oikeutta. Käyttösäännöt ovat työn alla ja omatoimikirjaston aukioloajat päätetään tässä syksyn aikana sivistyslautakunnassa. 

 

Omatoimikirjaston toteutus vaatii monenmoisia muutoksia ja uusia laitteita. Tämän hetkisen tiedon mukaan kirjaston ei tarvitse olla kiinni, mutta toki muutostöistä voi aiheutua ääntä ja tarvikkeita voi lojua lattioilla ja vieraita työntekijöitä voi pyöriä kirjaston tiloissa. Tavoitteena on saada omatoimikirjasto valmiiksi 15.10.2022 mennessä, koska seuraavalla viikolla torstaina 20.10.2022 juhlitaan kirjaston 25 vuotta Vanhan Paukun tiloissa. Samalla olisi tarkoitus vihkiä omatoimikirjasto käyttöön. Totta kai omatoimikirjaston toteutuksen yhteydessä voi tulla ikäviä yllätyksiä tai viivästyksiä. Tähtäin on kuitenkin tuossa lokakuun puolen välin paikkeilla, aikataulu on tiukka, mutta toivon ja uskon sen olevan mahdollista.

 

Kirjaston 25 v. juhlapäivän suunnittelu on jo aloitettu henkilökunnan toimesta. Jokainen saa osallistua ja olla mukana luomassa juhlan tunnelmaa. Keskitämme juhlinnan tälle torstaipäivälle 20.10. Juhlaohjelma sisältää historia katsauksen kirjaston rakentamisesta Vanhaan Paukkuun ja muutosta näihin tiloihin. Juhla ilman täytekakkua ei tietenkään olisi juhla eikä mikään. Kannattaa tulla ajoissa kyseisenä päivänä, jos haluaa herkutella. Pienemmille kirjaston asiakkaille kirjasto tarjoaa jo juhlapäivän aamuna Soivan Sammakon esityksen. Myöhemmin illalla, viimeisimpänä ohjelmanumerona on stand up -koomikon keikka ja oletettavasti silloin huumori kutittaa kivasti vatsanpohjaa. Emme vielä halua paljastaa kaikkea ennakkoon, mutta tässä pieni pilkahdus mitä ohjelmaa on tulossa. Tarkoituksena on juhlia rennosti, pönöttämättä – luoda lämminhenkinen ja mukava päivä meille kaikille. 

 

Usko ihmeisiin:

Jokainen askel

ja hengenveto

on ihme.

Jokaiseen hymyyn ja kukkaan

suhtaudu  kuin ihmeeseen.

Kun halu ja tahto

kulkevat käsi kädessä

syntyy intohimo:

Olet olemassa!

Luovuuden lumous, 2002 

(Teoksesta Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, Tommy Tabermann, Gummerus, 2019)

(Teksti julkaistu Lapuan sanomissa 1.9.2022 Kulttuuria tehtaalta)

 

Lisää luettavaa

Kulttuuria tehtaalta

19.6.2024

Harjoittelijamme Alonan blogiteksti ohessa - kirjasto kiittää Alonaa!

3.4.2024

Kulttuuria tehtaalta

12.1.2024