Tekstin koko

Kulttuuria tehtaalta


Valoa ja voimaa tulevaisuuteen

Vuoden kierto on kääntymässä lopuilleen. Ehkä tässä vaiheessa on tarpeen pieni katsaus
tähän päättymässä olevaan vuoteen ennen kuin käännetään katseet uuteen vuoteen.

Vuoden aikana on kohdattu asiakkaita – vauvoja, lapsia, nuoria, aikuisia, senioreita,
ukrainalaisia, muualta tulleita vierailijoita ja erilaisia ryhmiä. Henkilökunta on käynyt
pitämässä kirjavinkkauksia eri luokka-asteille ja koostanut kirjapaketteja. Kirjaston
henkilökunnan pitämät satutuokiot ovat ihastuttaneet pieniä ja isompiakin kuulijoita.
Henkilökunta on usein myös vinkannut kirjallisuutta asiakaspalvelutilanteissa. Asiakkaita on
autettu digiasioinnissa. Aineistoa on hankittu budjetin puitteissa. Järjestetty tapahtumia ja
kirjailijavierailuja, käyty koulutuksissa, laadittu tulevan vuoden talousarvio ja tavoitteet.
Tehty työtä ja yhteistyötä usealla eri saralla & tavalla.

Kirjaston palvelut laajenivat omatoimikirjaston myötä. Omatoimikirjastoon on kirjauduttu
yhteensä reilu 300 kertaa. Ikäryhmittäin eniten kirjautumisia on ollut 61 – 70 -vuotiailla.
Suosituimmat päivät käyttää omatoimikirjastoa on ollut sunnuntai ja lauantai, arkena tiistai.
Tähän mennessä aamuaika on ollut suositumpi kuin ilta.

Omatoimikirjasto vihittiin samana päivänä kun kirjasto juhli 25 vuottaan Vanhan Paukun
tiloissa lokakuussa. Kuten kirjastotoimen tarkastaja Jonna Toukonen Aluehallintovirastosta
totesi, omatoimikirjasto laajentaa palveluita ja on osoitus kirjastojen nopeasta reagoinnista
muuttuvaan toimintaympäristöön. Toisaalta se ei kuitenkaan vähennä henkilökunnan työtä
vaan tilalle tulee uusia työtapoja ja aikaa jää enemmän kehittämistyöhön. Kaupunginjohtaja
Satu Kankare puolestaan painotti omassa puheessaan kuinka kirjasto vahvistaa lukutaitoa,
mahdollistaa pääsyn tietoon ja lisää sekä vahvistaa osallisuutta ja demokratian toteutumista.

Kirjasto tarjoaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet monipuoliseen sivistämiseen ja
itsensä kehittämiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjaston laaja kokoelma tukee näitä
pyrkimyksiä. Keplerin Hämähäkki on yksi varatuimpia kirjoja. Tietokirjallisuudessa
islantilaiset neulekirjat ovat liikkuneet vinhasti ja Ukrainan presidentti Zelenskyistä on
julkaistu kiinnostavia kirjoja. Lastenosastolla Pipsa Possut lähtevät nopeasti lainaan.
Professori ja aivotutkija Minna Huotilainen muistuttaa, että lukeminen on hyvinvointiteko
aivoille.

Kirjaston henkilökunta kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan. Haastamme “vanhoja”
asiakkaita ja uusia, tutustumaan kirjaston palveluihin, uusimpana, Smartblock –
työskentelytilaan.

Tulkoon
tuntemattoman takaa
sopivia seikkailuja
suurinta onnea ja pieniksi
pilkottuja murheita

niin että kaikille päiville
riittää vähän kannettavaa
ja omasta annettavaa

eikä mikään vie voimia
tuomatta niitä
toisessa kohtaa
kaksin käsin takaisin.

(Elina Salminen)

Pippola Päivi,
kirjastotoimenpäällikkö
19.12.2022
(Lapuan Sanomissa 29.12.2022 Kulttuuria tehtaalta hieman lyhyempi juttu)

Lisää luettavaa

Kulttuuria tehtaalta

19.6.2024

Harjoittelijamme Alonan blogiteksti ohessa - kirjasto kiittää Alonaa!

3.4.2024

Kulttuuria tehtaalta

12.1.2024