Mahdollinen peruutus on tehtävä 5 (viisi) päivää ennen kurssin alkua, jotta varasijalla oleville ehditään tiedottaa vapaasta paikasta. Mikäli peruutusta ei ole tehty ajoissa peritään 10 euron maksu. Peruuttamattomasta kurssista peritään koko kurssimaksu. Ilmoittaudu ajoissa, ryhmää ei käynnistetä, mikäli ilmoittautuneita ei ole riittävästi. Huom! Kurssin alkamisesta ei ilmoiteta erikseen, ainoastaan kurssin peruuntumisesta ilmoitetaan.
Kurssista laskutetaan opinto-ohjelmassa ilmoitettu maksu. Lasku kurssista toimitetaan opiskelijalle syyslukukauden aikana ja kevään kursseista kevätlukukauden aikana. Jos haluat e-laskun Lapuan kaupungilta, se edellyttää yhteydenottoa pankkiisi. Jos kurssin tuntimäärästä jää opiskelijasta riippumattomista syistä pitämättä enemmän kuin yhden opetuskerran tunnit, opetusta tarjotaan korvaava määrä. Jos se ei ole mahdollista, kurssimaksua palautetaan pyynnöstä suhteessa puuttuvien opetustuntien määrään.
PASSI MAKSAA 140 EUROA. PASSIN VOI HANKKIA VAIN OPISTON TOIMISTOSTA JA SE TULEE LUNASTAA SYYSKUUN LOPPUUN MENNESSÄ.
Passin lunastaneet voivat osallistua kaikille kursseille lukuun ottamatta taiteen perusopetusta ja kursseja, joiden kohdalla on erikseen mainittu, ettei kurssi sisälly opintopassiin. Passin lunastaneen tulee ilmoittautua kursseille joko netissä tai soittamalla toimistoon. Kun olet varannut paikan, ilmoittautuminen on sitova ja peruuttamattomasta kurssita laskutamme sinua.
tarjoaa alle 16-vuotiaiden opiskelijoiden vanhemmille mahdollisuuden anoa avustusta lapsensa kurssimaksua varten, jos perheen maksukyky on jostain syystä alentunut. Lisätietoa hakemisesta saat opistolaiskunnan nettisivuilta http://www.opistolaiskunta.fi/.
Opetushallituksen myöntämällä opintoseteliavustuksella voidaan alentaa kurssimaksuja. Opintoseteleitä on rajoitettu määrä ja ne jaetaan opiston toimistosta asiointijärjestyksessä. Enintään 20 euron alennusta voi hakea:
Meillä käy
Liikuntaseteleillä voi osallistua liikunta- ja tanssikursseille, kulttuuriseteleillä kaikkeen opetukseen. Maksa kurssimaksusi opiston toimistoon ennen kurssin alkua. Kulttuuri- ja liikuntaseteleillä maksaminen ei ole mahdollista enää laskutuksen jälkeen.
Voit ostaa kansalaisopiston lahjakortin opiston toimistosta.
Ystäväkortin avulla kehitysvammaisen henkilön ystävä/tukihenkilö, joka mahdollistaa hänen osallistumisen, pääsee maksutta kurssille. Lue lisää: www.ystavankortti.fi
Syysloma viikolla 42 (toimisto suljettu)
Jouluna toimisto suljettu 22.12.2023-2.1.2024
Talviloma viikolla 9 (toimisto suljettu)
Pääsiäisviikolla ei pääsääntöisesti järjestetä opetusta
Taidekoulun näyttely Patruunagalleriassa 4.4.-5.5.2024
Opiston kevättapahtuma 27.-28.4.2024
Ajankohtaiset tapahtumat ja muutokset opinto-ohjelmaan ilmoitetaan opiston kotisivulla. Ilmoitamme kursseista säännöllisesti myös paikallislehdessä ja sosiaalisen media kanavissamme.
Lapuan kaupunki on tapaturmavakuuttanut opiston opiskelijat.
Opiskelusta annetaan pyydettäessä todistus, josta peritään 8 €.