Mari Knuuttila on lapualainen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa akryylimaalauksen ja sekatekniikan parissa. Näyttely Sielun-maisemat kokoaa yhteen teoksia, joissa luonto ja sisäinen maailma kohtaavat. Mukana on hiljaisia maisemia, metsiä, peltoja ja veden äärelle vieviä tunnelmia. Ne ovat näkymiä luonnosta, mutta samalla myös mielentiloja ja muistoja.
Viime vuosina Knuuttilan teoksia on ollut esillä Suomessa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Tänä vuonna näyttelymatka on vienyt muun muassa Brysseliin, Milanoon ja Pariisiin, ja syksyllä teoksia nähdään myös Venetsiassa. Vaikka Mari Knuuttilan taide on saanut kulkea maailmalla, sen juuret ovat vahvasti täällä – pohjalaisessa luonnossa, maisemissa ja siinä hiljaisuudessa, johon hän palaa yhä uudelleen.
Instagram: @knuumart
- 2.9.2026-10.10.2026
