Lapua on moderni eteläpohjalainen kaupunki, jonka visiona on olla kasvava, elinvoimainen ja hyvinvoiva
Meillä Lapualla et joudu tekemään elämässä joko tai -päätöksiä, vaan voit tehdä sekä että -valintoja.
Kerromme hyviä uutisia Lapualta. Otamme askeleen eteenpäin hyvästä ja pyrimme päivittäin parempaan. Katseemme on rohkeasti tulevaisuudessa. ”Sekä että”-asenne pitää Lapuan avoimena uusille ideoille, kasvulle ja kehitykselle.
Etäluento: Kuinka tavoitat nuoret digitaalisessa mediassa? Perjantai, 15. joulukuuta· klo 13.00 - 14.00 (Kulttuuria kaikille -hanke)
Luennoitsija Marcus Lundqvist, Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus VERKE
Tuntuuko nuorten tavoittaminen viestinnän keinoin haastavalta? Osallistu perjantaina 15.12. klo 13.00 etäluennolle: saat ideoita nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuun viestintään ja markkinointiin digitaalisten välineiden avulla.
Luento on avoin kaikille. Se on kohdennettu nuorten ja nuorten aikuisten parissa työskenteleville julkisille toimijoille sekä kolmannen sektorin toimijoille - järjestöille, yhdistyksille ja seurakunnille. Erityisesti toivomme osallistujia kulttuurialalta ja nuorisopalveluista Lapualta ja lähialueilta.
This error message is only visible to WordPress admins
Error: There is no connected account for the user lapuankaupunki_official.
Invest Lapua Facebookissa
This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Error: The user must be an administrator, editor, or moderator of the page in order to impersonate it. If the page business requires Two Factor Authentication, the user also needs to enable Two Factor Authentication. Type: OAuthException
Kansalaisopiston kurssitarjonta on laaja, mutta vastaako tarjonta yritysten koulutustarpeisiin? Selvitäämme kyselyllä yrittäjien ja heidän henkilöstönsä kurssitoiveita ja oppimistarpeita. Kansalaisopistossa on mahdollista harrastamisen lisäksi opiskella tavoitteellisesti ja saada opinnoista opintopisteytetty ja arvioitu suoritusmerkintä. Meillä on myös valmiudet osaamismerkkien myöntämiseen. Jatkuva oppiminen ja tulevaisuuden työelämä ovat toimintamme kehittämisen ytimessä.
Lapuan kansalaisopisto kehittää toimintaa kaikkia kaupunkilaisia hyödyttäväksi. Teemme kevään aikana kohdennettuja kyselyitä eri tahoille. Kartoitamme koulutustarvetta. Syksyn kurssien suunnit...
Haluaisitko osallistua erilaisiin messutapahtumiin helposti ja matalalla kynnyksellä? Se onnistuu meidän rakentamien yhteisosastojen avulla! Vastaa kyselyymme, missä kartoitamme yritysten kiinnostusta nykyisiin messutapahtumiimme sekä mahdollisiin uusiin, joissa emme ole vielä mukana. Kyselyn vastausten avulla ja johdosta, voimme tarvittaessa laajentua kokonaan uusiin messutapahtumiin.
Invest Lapua Oy osallistuu jo muutamiin messutapahtumiin sekä yhteisosastolla, joissa on yrityksiä mukana, että ilman yrityksiä Lapuan mahdollisuuksia esitellen. Teknologiateollisuuteen liittyviä...
Uusi rahoituskausi on lähdössä liikkeelle ja toivottavasti lähiaikoina saadaan myös rahoitushaut avatuksi myös maaseuturahoituksen puolella. Lähtökohtaisesti kaikki mikro- ja pienyritykset kuuluvat tämän rahoitusohjelman piiriin, lukuun ottamatta mahdollisia toimialarajoituksia.
Tule kuulemaan uusista rahoituskauden linjauksista sekä mitä uusia mahdollisuuksia Leader Aisaparin rahoitus tarjoaa aloittaville ja toimiville yrityksille sekä uutuutena muun muassa kokeilumahdollisuus yritystoimintaa suunnitteleville henkilöille.