Skip to content
Lapuan logo
Tekstin koko
Toggle search

Liikennepuisto avoinna 22.6 – 7.8
Ma-to klo 11-17
Pe klo 11-15

Liikennepuiston toiminnasta vastaa Lapuan kaupungin nuorisotoimi.

Liikennepuisto sijaitsee Koveron alueella, Latosaaren tanssikeskusta vastapäätä osoitteessa Mettäkuja 3, pääsy parkkipaikalle Huhtakummuntien kautta. Liikennepuisto on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lapsille.

Liikennepuistossa on ohjaajat, jotka neuvovat ja opastavat lapsia autojen käytöstä ja liikennesäännöistä sekä jakavat ajovuorot. Liikennepuistossa on erikokoisia polkuautoja. Lapset ovat liikennepuistossa aina vanhempien/huoltajien vastuulla, eikä pieniä lapsia saa jättää alueelle ilman valvontaa. Liikennepuistossa ei ole valvottua leikki- tai leikkikenttätoimintaa.

Liikennepuiston käyttäjien on toiminnan turvallisuuden vuoksi noudatettava ohjaajien antamia ohjeita. Liikennepuistossa on ajettava ja käyttäydyttävä siten, ettei muille aiheudu varaa tai vahinkoa. Ohitukset, U-käännökset ja hurjastelu ovat turvallisuuden kannalta kiellettyä. Liikennepuiston aukioloaikana ajetaan vain liikennepuiston kalustolla, ei esimerkiksi omilla polkupyörillä.

Yhteystiedot

Taivalmaa Samuli

Nuorisosihteeri

Liikennepuiston säännöt

1. Liikennepuisto on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lapsille
2. Liikennepuistossa ajetaan liikennesääntöjä noudattaen. Kääntyminen on osoitettava käsimerkillä.
3. Toiminnan turvallisuuden vuoksi ohjaajien antamia ohjeita on noudatettava.
4. Lapset ovat liikennepuistossa aina vanhempiensa tai huoltajiensa vastuulla. Pieniä lapsia ei saa jättää puistoon ilman valvontaa.
5. Ohitukset, u-käännökset ja hurjastelu ovat kiellettyjä. Turvaväli autojen välillä on 2 metriä.
6. Liikennepuistossa ajetaan vain liikennepuiston kalustolla, ei esimerkiksi omilla polkupyörillä.
7. Ohjaaja voi keskeyttää ajon mikäli ohjeita ei noudateta. Toistuvasti häiriöitä aiheuttaville voidaan antaa porttikielto liikennepuistoon.
8. Liikennepuistossa on noudatettava yleistä siisteyttä.

Löysitkö etsimäsi?
Löysitkö etsimäsi?