Skip to content
Tekstin koko
Toggle search

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatus on opetuksen, kasvatuksen ja hoidon kokonaisuus, joka tukee lapsiperheitä heidän kasvatustehtävässään sekä suunnitelmallisesti edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Toiminnan lähtökohtana on kiinteä kasvatusyhteistyö vanhempien kanssa.

Varhaiskasvatusta järjestetään päiväkodeissa ja perhepäivähoitona sekä kunnallisena että yksityisenä. Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät ole oppivelvollisuusikäisiä sekä sitä vanhemmat lapset, milloin erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa ole muulla tavoin järjestetty.

Jokaisella lapsella on  subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen ja sitä on järjestettävä lapselle huoltajien osoittaman tarpeen mukaisesti. Vuorohoitoon ei ole subjektiivista oikeutta.

Perusopetuslain mukaista esiopetusta järjes­tetään sekä päiväkodeissa että koulujen yhteydessä olevissa esiopetusryhmissä.

Yhteystiedot

Korkiamäki Katja

Varhaiskasvatuspäällikkö

Niemistö Henna-Riikka

Varhaiskasvatuksen alue-esimies

toimisto Liuhtarin päiväkodissa, Ränkimäentie 4

Latvala Anu

Varhaiskasvatuksen alue-esimies

toimisto Ritavuoren päiväkodissa, Ritasalontie 1

Peräsalo Anne

Varhaiskasvatuksen alue-esimies

toimisto Alanurmon päiväkodissa, Vierulantie 3

Latvala Jenni

Varhaiskasvatuksen alue-esimies

Toimisto Kissankellon päiväkodissa, Alanurmontie 5

Pohjanoksa Henna

Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja

Toimisto Valtuustontie 1