Koulunuorisotyö
Koulunuorisotyö – läsnäoloa ja tukea nuorten kouluarjessa
Koulunuorisotyö on matalan kynnyksen toimintaa, joka tuo nuorisotyön osaksi oppilaitosten arkea.
Työn tavoitteena on vahvistaa nuorten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, kouluviihtyvyyttä sekä ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Koulunuorisotyöntekijä on koululla turvallinen aikuinen, jolla on aikaa kohdata nuori kiireettömästi, ja ilman arviointia tai suorituspaineita.
Koulunuorisotyö perusopetuksessa
Perusopetuksessa koulunuorisotyö tukee oppilaiden kasvua ja arjen taitoja. Nuorisotyöntekijä on läsnä oppilaiden arjessa muun muassa koulun käytävillä, vakiintuneessa välituntitoiminnassa sekä oppilaskunnan ja tukioppilaiden kanssa tehtävässä yhteistyössä. Pääpaino toiminnassa on yläkoululla.
Koulunuorisotyö toimii tiiviissä yhteistyössä koulun muun henkilökunnan kanssa nuoren parhaaksi.
Perusopetuksen koulunuorisotyö sisältää mm. arjen kohtaamisia, keskusteluapua, rinnalla kulkemista ja kuuntelevaa korvaa pienissä sekä suurissa mieltä painavissa asioissa. Lisäksi työ sisältää nivelvaiheen ryhmäytymisten ohjaamista ja yläkouluun tutustumista.
Koulunuorisotyö toisen asteen oppilaitoksissa (hanke 1.8.2026-31.7.2027)
Koulunuorisotyötä tehdään hankkeen kautta nyt myös lukiolla, Sedulla sekä Step-opistolla eli kaikissa Lapualla toimivissa toisen asteen oppilaitoksissa.
Hankkeen aikana kokeilemme erilaisia nuorisotyön muotoja, joiden avulla pyritään luomaan pysyviä hyviä käytäntöjä toisen asteen opiskelijahyvinvoinnin tueksi.
