Lakeuden Sateenkaari ry:n 3.-9.7.2023 järjestämä Lapua Pride on täynnä monipuolista ohjelmaa ja hauskaa koko perheen yhteistä tekemistä. Mikä parasta, kaikki ohjelma on maksutonta!
Pride -viikon aikana voi tutustua mm. valokuvanäyttelyyn, piipahtaa lastenteatterissa katsomassa, mitä Soivan Sammakon soittorasiasta paljastuu, sekä perehtyä burleskin saloihin. Erilaisissa työpajoissa päästään tekemään pinssejä ja askartelemaan – tee vaikka itsellesi kesäinen kangaskassi!
Sporttisemmasta tekemisestä kiinnostuneet voivat kokeilla sup-lautailua sekä soudella ja polkuveneillä Lapuanjoella tai lähteä koko perheen voimin keilailemaan. Jokilaakson matkailupuutarhan upeissa maisemissa päästään nauttimaan sunnuntai piknikistä ja lapsiystävällisestä puuhastelusta.
Viikon kohokohta on Pride-kulkue lauantaina 8.7. sekä sen jälkeen Kulttuurikeskus Vanhan Paukun Laskeutuvan Perhosen alueella järjestettävä pääjuhla. Pääjuhlassa on tarjolla musiikkia, tuotemyyjiä sekä yhdistyksiä ja muita toimijoita kojuineen. Kiinnostuneet voivat hiljentyä Pajakappelissa sateenkaarimessun äärellä.
Pride-viikon ohjelma on maksutonta ja kaikille avointa. Ohjelmassa on otettu huomioon ikätasolleen sopivasti myös lapset ja nuoret. Lapua Pride on päihteetön ja syrjinnästä vapaa koko perheen tapahtuma.
Tarkemmat tiedot viikon ohjelmasta ja tapahtumapaikoista:
https://www.lakeudensateenkaari.fi/
https://www.instagram.com/lakeudensateenkaari/
https://www.facebook.com/lakeudensateenkaari
Info@lakeudensateenkaari.fi vastailee tarvittaessa kysymyksiin
Lämpimästi tervetuloa Lapua Pride -viikon tapahtumiin!