Skip to content
Tekstin koko
Toggle search

Lapuan kaupungin hyvinvointiraportti 2023 on julkaistu!

Lapualaisten hyvinvointia ja terveyttä seurataan vuosittain niin kaupungin kuin hyvinvointialueenkin toimesta. Hyvinvointialueella terveystietoja poimitaan esimerkiksi terveydenhuollon tilastoista. Kaupungin toimesta puolestaan laaditaan vuosittain hyvinvointiraportti, jossa hyödynnetään tilastotiedon lisäksi esimerkiksi kyselyjä ja toimialojen tuottamaa arviointia.

Lasten ja nuorten tilastojen aineistona ovat toimineet keväällä 2023 toteutettu kansallinen kouluterveyskysely sekä keväällä 2024 toteutettu Lapuan kaupungin oma lasten ja nuorten hyvinvointikysely. Lisäksi tilastoja poimitaan esimerkiksi kansallisesta indikaattoripankista Sotkanetistä.

Kaupungin toimialat ovat arvioineet hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden toteutumista omassa osiossaan. Toteumaa arvioidaan talousarvioon asetettujen tavoitteiden kautta. Näin kaupunki varmistaa talouspolitiikan tukevan asukkaiden hyvinvointia. Arviointi tuo myös näkyväksi kaiken työn, mitä kaupungissa asukkaiden hyvinvoinnin eteen tehdään. Talousarviotavoitteet toimivat pohjana myös vuoden 2024 hyvinvointisuunnitelmalle.

Vuonna 2025 laaditaan uudelle kaupunginvaltuustokaudelle laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma. Tässä työssä tarvitaan kaupungin asukkaiden panosta kattavan hyvinvointikatsauksen ja ajankohtaisen, osallistavan ja käytännönläheisen hyvinvointisuunnitelman luomiseksi.

Löydät Lapuan kaupungin hyvinvointiraportin 2023 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sivulta.