Skip to content
Tekstin koko
Toggle search

Tutustu kaupunkiniittyhankkeeseen kirjastossa viikolla 12

Kaupunkiniittyohjelmassa lisätään luontoa

Lapuan kaupungin kaupunkiniittyohjelma 2023–2030 -hankkeessa paneudutaan kaupungin avoimiin viheralueisiin eli niittyihin. Tavoitteena on avoimien viheralueiden rakentamisen ja hoidon johdonmukainen suunnittelu sekä kehittäminen.

Kaupungilla on yhteensä 270 ha viheralueita puistometsät mukaan lukien. Näistä noin 50 ha on avoimia viheralueita eli niittyjä. Tätä määrää on tarkoitus lisätä.  Niitty ei tarkoita tässä yhteydessä pelkästään kukkapeltoja ja päivänkakkaroita vaan myös heinäpellot ovat niittyjä.

Lapuan kaupungilla on myös  kolme kaupungin ylläpitämää maisemanhoitolaidunta, jotka nekin kuuluvat niittyalueisiin.

Hankkeessa kartoitetaan kaikki nurmialueet sekä muut niityiksi sopivat alueet keskustaajaman alueella. Sen jälkeen suunnitellaan miten alueita voisi muuttaa niityiksi maisemalliset arvot huomioiden. Eli käytännössä mietitään, missä on järkevää olla leikattavaa nurmikkoa ja missä olisi tilaa antaa luonnon vallata alaa ja vähentää leikkauskertoja.

Perinteisesti nurmikkoa on ollut ”komian tähren” paljon alueilla, joissa ei koskaan kukaan edes kävele. Pikkuhiljaa on alettu ymmärtämään, ettei vihreä asvaltti olekaan ehkä se paras vaihtoehto. Suomen Luonnonsuojeluliittokin valitsi vuoden 2024 turhakkeeksi nurmikon.

Luonnonmukaisuus on ollut nouseva trendi viheralueiden hoidossa koko 2000-luvun. Lähes kaikki kaupungit ovat heränneet ajatukseen, ettei vanhanaikainen alueiden hoito ei ole enää kestävää. Ei rahallisesti, muttei myöskään luonnon kannalta.

Myös asukkaat ovat alkaneet vaatia toimia luonnon hyväksi. Ei voida ajatella, että sen työn tekee ”joku muu”.

Maailmanlaajuisesti puhutaan luontokadosta, ilmastonmuutoksesta, rakennetun ympäristön köyhtymisestä ja siitä miten luonto on ahtaalla. Jos ei ole kukkia ei ole pölyttäjille ruokaa. Ja taas jos pölyttäjiä ei ole, ei tule satoa eikä ole linnuille ruokaa jne. Tähän huutoon me haluamme vastata Viheraluepalveluissa.

Kaupunkiniittyohjelma noudattaa Lapuan kaupungin Kestävän kehityksen ohjelman 2021–2030 tavoitteita, joihin on kirjattu niittyalueiden lisääminen.

Hanke on saanut Aisapari ry:n myöntämää EU:n maaseuturahoitusta.

Hankkeeseen voi tutustua Lapuan kaupunginkirjastossa Vanhassa Paukussa viikolla 12.

Esittelijä paikalla: 

ke 19.3. klo 11.30–15.30
to 20.3. klo 11.30–18.30

Hankkeen esittelypiste on kirjastossa koko viikon ajan. 

Tapahtuman tiedot >

Yhteyshenkilö

Kylmäluoma Maria

Kausityönjohtaja

– Jokilaakson matkailupuutarha

– kiinteistöjen piha-alueet

– viheralueiden eteläinen hoitopiiri

Kaupunkiniittyhanke