Skip to content
Lapuan kaupungin logo
Tekstin koko
Toggle search

Haltijattaria, prinsessa ja prinssin suudelma, joka murtaa pahan taian! Tervetuloa mukaan seikkailulle taianomaiseen maailmaan, jossa tanssitaan läpi kauniiden ruusutarhojen ja hovin juhlien.
Prinsessa Ruusunen -esitys on Lapuan taidekoulun tanssitaiteen oppilaiden lukuvuoden 2023-24 ahkeran harjoittelun tulosta. Pjotr Tchaikovskyn kaunis musiikki tahdittaa noin 150 oppilaan tanssia, kun Lapuan Nuorisotalon lavalla vanha satu prinsessasta, joka nukahtaa sadaksi vuodeksi, kerrotaan baletin keinoin.

Prinsessa Ruusunen baletti on valmistunut ensimmäisen kerran jo vuonna 1890 ja alkuperäinen baletti on yksi klassisen baletin
tärkeimpiä teoksia. Lapuan taidekoulun versio pohjaa traditioon, mutta on tanssinopettaja Minja Rantalan taidekoulun oppilaille sovittama versio sadusta. Lapuan taidekoulun tanssin oppilaat loistavat näyttämöllä kolmiosaisessa sadussa, joka kertoo hyvän ja pahan ikiaikaisesta taistelusta. Kun prinsessa Ruusunen syntyy, paha haltijatar Carabossa asettaa hänelle kirouksen: eräänä päivänä prinsessa haavoittaa sormensa terävällä piikillä ja kuolee. Hyvä Syreenihaltijatar kuitenkin pehmentää kirouksen, ja prinsessa vaipuu sadan vuoden uneen, josta hän herää prinssin suudelmaan. Parin iloisissa juhlissa tanssii tuttuja vieraita muista klassikkosaduista. Esityksiä Lapuan nuorisotalolla järjestetään neljä. Esitykseen myydään käsiohjelmia paikan päällä. Näytöksen puvustuksesta vastaa Lapuan taidekoulun baletin vanhempainyhdistys
Balettiyhdistys Illuusia ry.

Esitykset Lapuan Nuorisotalolla, osoite Asemakatu 12.

Esitysajat:
La 13.4. klo 13.00
La 13.4. klo 16.30
Su 14.4. klo 13.00
Su 14.4. klo 16.30