
Arto Juurakko on eteläpohjalainen kirjailija ja Suuren rakkausrunokilpailun voittaja vuodelta 2007.
Kirjailijana Juurakko tunnetaan erityisesti murrerunoistaan, joita onkin julkaistu jo kaksitoista kokoelmaa. “Murteella kirjoittaminen on minulle luontevaa, onhan Etelä-Pohjanmaan murre ensimmäinen äidinkieleni. Rakkaudesta ja parisuhteesta kirjoittaminen on helpointa juuri murteella.
Juurakko kirjoittaa monipuolisesti erilaisia tekstejä: tietokirjoja, laulujen lyriikoita ja näytelmiä. Lapua ja lapualaisuus ovat Juurakolle tuttu aihepiiri, sillä hän on asunut ja työskennellyt aiemmin Lapualla ja kirjoittanut muun muassa Lapuan Patruunatehtaan historiikin vuonna 2006.
Runoillaan Juurakko purkaa pohjalaisen miehen stereotypioita. Kyllä pohjalainenkin rakastaa, mutta rakkautta vain osoitetaan eri tavalla:
Kummää ennen juhannusta
siinä kylätiällä sanon kiviä potkaasten,
notta kovin on ohora ottanu pilliäästä,
se tarkoottaa:
soot mun miäleinen akka.
(Rakkauresta, 2007)
Kirjoittaessaan Juurakko ei suuntaa runoja tietylle kohdeyleisölle. Lähestymistapana on oma pohdinta ja analysointi, kuinka itse erilaisissa elämäntilanteissa tuntisi ja kokisi. “Runojen kirjoittamista ei voi tehdä pakolla, runot tulevat silloin, kun niitä huvittaa. Runot ovat teksteistä ehkä kaikkein henkilökohtaisimpia. Kirjoittaessa en ajattele lukijoita tai tiettyä kohderyhmää. On kuitenkin upeaa, jos tekstini voivat tuoda iloa ja elämyksiä, jopa helpotusta vaikeissa elämäntilanteissa.”
Arto Juurakon runoteokset:
Mitä ikää! (Sananjuuri 2023) Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Söpölääselle (Sananjuuri 2020). Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Me täs (Sananjuuri 2017. Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Syränkäpykyläs (Sananjuuri 2015). Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Syränvalakia (Sananjuuri 2014). Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Moon sun (Sananjuuri 2013). Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Rakkahan kans (Minerva kustannus Oy 2012). Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Eläämellistä rakkautta. (Minerva kustannus Oy 2011.) Runo- ja kuvakirja yhdessä luontokuvaaja Benjam
Pöntisen kanssa.
Lemmenleimahruksia. (Minerva kustannus Oy 2010.) Runoja eteläpohjalaisella murteella.
Ryppyjä rakkaures – parisuhtehen patolokiaa III (Minerva kustannus Oy 2009.) Runoja eteläpohjalaisella
murteella.
Rakkauren kipunoota pohojalaasittain – parisuhtehen patolokiaa II (Minerva kustannus Oy 2008.) Runoja
eteläpohjalaisella murteella.
Yhyres kaharen – parisuhtehen patolokiaa (Pilotkustannus 2007.) Runoja eteläpohjalaisella murteella.

Eira Viitala on runoilija ja kirjoittaja. Perheyrittäjyydellä, tekemisen ja aikaansaamisen identiteetillä on ollut ja on vahva vaikutin hänen elämässään. Uusien ovien avaaminen sytyttää innostuksen palon yhä uudelleen, vaikka asettaakin väistämättä alttiiksi myös haavoittuvuudelle. Nalaania on Pohjalainen Nainen -runosarjan toinen teos. Esikoisteos Pohjalainen nainen julkaistiin syyskuussa 2020.
Eira Viitalalle naiseus on elämää ylläpitävä voima. Luopumisen ja rakkauden tasapainottelu kuuluu ihmisyyteen. Elämässä koetut ja kuulluksi tulleet hetket pujottelevat matineassa rohkean itsetutkiskelun, luopumisen ja rakkauden kautta vapautumiseen ja uskallukseen elää omannäköistä elämää. Näistä muodostuu uusi aika, olemisen vapaus ja onnellisuus.
”Näen ja tunnen oman elämäni varjot ja voimavarat, kivut ja onnellisuuden rakennusainekset. Koen vahvaa elämää kantavaa voimaa äitiydestä ja isovanhemmuudesta, jotka täyttävät minut syvällä rakkaudella sekä yhteydellä johonkin näkyvää suurempaan. Liikauttaessaan ihmisten tunteita tavalla tai toisella, runojeni arvokkain tehtävä on toteutunut. Sillä pienikin näkökulman muutos voi muuttaa joskus koko tarinan.”
Pohjalainen Nainen nimellä kulkeva runo ammentaa naiseuden, eletyn elämän ja pohjalaisen maiseman syvyyksistä tiivistäen kaiken olennaisen:
Vahva mutta taipuisa.
Syvällä sielussaan Äiti maasta maadoittuva.
Suurinta voimaa ja ylintä viisautta kunnioittava.
Juureva.
Avarasta lakeudesta ammentava.
Vaiettujen vuosikymmenten alla voimakkaan virran ajama.
Koruttomuudessaan suora,
rakkaudesta runsas.
Siipiensä alla vapauden ilmavirta.
(Pohjalainen Nainen, 2020)
Eira Viitalan runoteokset:
Pohjalainen Nainen (2020)
Nalaania ( 2023)
