Virtaa! Runofestivaali on joka toinen vuosi pidettävä runotapahtuma, joka kerää yhteen runouden ystävät. Tapahtuman teemat ja sisällöt ovat vaihtuvia. Tapahtuman suunnittelu ja toteutus on osoitus Vanhan Paukun toimijoiden vahvasta yhteistyöstä. Runofestivaali on Lapuan kaupunginkirjaston, kansalaisopiston, musiikkiopiston, kulttuuritoimen ja Kyösti Wilkuna-seuran organisoima kulttuuritapahtuma Vanhassa Paukussa.
Ensimmäisen kerran runon juhlaa festivaalien muodossa vietettiin 28.9.2019.Monipuolinen ohjelma piti sisällään myös runokilpailun. Runokilpailun osallistui kaikkiaan yli sata runoa, joista voittajaksi kirjailija Arto Juurakko valitsi aikuisten sarjassa Pauliina Malkamäen runon ja alle 16 vuotiaiden sarjasa Katariina Erikoisen runon.
Seuraava Virtaa -Runofestivaali siirtyi pidettäväksi vasta vuonna 2022 koronapandemian vuoksi Tapahtuma keräsi jälleen mukavasti yhteen niin runon tekijät kuin harrastajat, lausujat ja kuulijat. Erikoisuutena oli vahva painotus rap-runoudessa.


