Yhteisön voima on sen jäsenissä
Meillä Lapualla tämä ymmärretään sillä tavalla, ettei yhdenkään meistä haluta jäävän yksin. Olemme joukkue, jossa jokainen tukee toinen toistaan omien voimavarojensa puitteissa.
Kaupunkina, ja joukkueemme kapteenina, tärkein tavoitteemme on osallisuuden lisääminen, yhteisöllisyyden kasvattaminen, kunnioittavan vuorovaikutuksen ja luottamuksen ilmapiirin vahvistaminen sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääminen.
Vahvuutena välittäminen -kampanjan avulla näytämme suunnan tärkeitä yhteisiä tavoitteitamme kohti.
Jokainen voi osallistua, jokainen saa vaikuttaa, jokainen on merkityksellinen.
Vaikuta välittämällä, älä valittamalla!
Tavoitteet
- Kunnioittavan vuorovaikutuksen ja luottamuksen ilmapiirin vahvistaminen
- Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin lisääminen
- Yhteisöllisyyden kasvattaminen
- Osallisuuden lisääminen
Toimenpiteet
- Työkalupakin luominen eri yhteisöjen ja ikäryhmien käyttöön
- Turvaverkkojen tekeminen läpinäkyviksi
- Ydinajatuksena “kaveruus”; kaikki ovat tärkeitä, ketään ei jätetä ulkopuoliseksi.
Välittämisen teot näkyvät ja kuuluvat Lapualla
Jaa oma vahva välittämisen tekosi somessa hashtagilla #vahvuutenavälittäminen, niin varmistat , että me löydämme kuvasi ja videosi. Kun haluamme jakaa videosi tällä sivulla, kysymme Sinulta siihen luvan.
Välittämisen työkalupakki
Avaa välittämisen työkalupakki ja tutustu kohderyhmäkohtaisiin keinoihin, joilla hyvinvointia kohennetaan.
Ville Haapasalo Lapualla
Ville Haapasalo vieraili Lapualla tutustuen Vahvuutena välittäminen -kampanjaan.
Katso mitä kaikkea Villen päivä piti sisällään viereisestä Youtube -videosta.
Vastaa kyselyyn – voit voittaa erilaisia palkintoja!
Oletko tehnyt välittämisen teon, joka vahvisti yhteisöänne? Tai jos olet itse ollut sellaisen teon kohteena, miltä se sinusta tuntui? Millaisia välittämisen tekoja sinä haluaisit nähdä Lapualla?
Kerro se meille! Kun jätät vastauksen mukana yhteystietosi, olet mukana arvonnoissa, joissa palkintoina on mm. kampanjatuotteita. Arvontoja suoritetaan useampia kampanjan eri vaiheissa. Lomakkeella lähetettyjä välittämisen tekojen tarinoita voidaan käyttää nimettöminä kampanjan markkinoinnissa sekä verkkosivuilla.
Nämä yritykset ja yhdistykset ovat mukana vahvistamassa välittämistä
Otatko Sinä ja yrityksesi tai yhdistyksesi vastaan välittämisen haasteen? Ilmoittaudu sähköpostitse os. mervi.mikkola@lapua.fi ja välitämme sinulle toimintaohjeet. Kampanjassa mukana olevat yritykset ja yhdistykset saavat logonsa tai nimensä tälle sivulle.
Kampanjassa mukana olevat yritykset:
Kampanjassa mukana olevat yhdistykset:
Ritavuori ry
Simpsiön Siskot
Ruhan Kyläyhdistys ry
Hirvijoen Nuorisoseura ry
Lapuan Kehitysvammaisten Tuki ry
Poutun Kyläyhdistys ry
Ladies Circle -70 Lapua
Lataa “Vahvuutena välittäminen” -taustakuva
Ota käyttöösi uusi taustakuva etäpalavereihin ja olet mukana jakamassa “Vahvuutena välittäminen” -kampanjan sanomaa!
• Lue ohjeet, miten lataat ja vaihdat taustakuvan Google Meet -etäpalaveriin
• Lue ohjeet, miten lataat ja vaihdat taustakuvan Microsoft Teams -etäpalaveriin
• Lue ohjeet, miten lataat ja vaihdat taustakuvan Zoom-etäpalaveriin (ohje englanniksi)