Nuorisopalvelujen osallistuvan budjetoinnin kampanja on alkanut!
Mitä sinä tekisit Lapuan yläkouluikäisten nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja kulttuurin edistämiseksi 7000 eurolla?
Osallistuva budjetointi tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden osallistua kunnan talouden suunnitteluun. Nuorisotoimen budjetista on vuodelle 2024 varattu 7 000 euroa osallistuvan budjetoinnin käyttöön. Nämä varat käytetään lapualaisen nuorison hyvinvoinnin parantamiseen teemalla ”Yläkoululaisten terveyskokemukset ja niiden parantaminen”. Toimenpide on osa Lapuan kaupungin “Vahvuutena välittäminen” -kampanjaa. Viime vuonna kampanjan avulla toteutettiin esimerkiksi yläkoulun välituntitilan kalustus sekä Duudsonien vierailu yläkoululla.
Rahoitettavien ideoiden on ensisijaisesti kohdistuttava Lapuan yläkouluikäisiin, ja niiden toteuttamisessa on tarkoitus huomioida laajasti koko Lapuan alue. Budjettia hyödyntävien ideoiden on liityttävä nuorten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin, kulttuurin sekä elämänlaadun edistämiseen. Ideat voivat koskea esimerkiksi nuorten terveellistä vapaa-ajanviettoa ja elintapoja, tukea mielenterveyttä ja päihteettömyyttä tai vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Idea voi olla esimerkiksi tapahtuma, hankinta, toiminta, matka, mahdollisuus… Ideoissa vain taivas (ja budjetti) on rajana!
Ideoiden on täytettävä seuraavat kriteerit:
– Budjetti on 7 000 euroa, ja ideaan voidaan käyttää tästä osa tai kokonaan.
– Idea voi olla kertaluontoinen tai useamman asian yhdistelmä.
– Ideoista ei makseta palkkioita.
– Toteutettavan idean pitää hyödyttää kaikkia lapualaisia yläkouluikäisiä ja oltava kaikkien kohderyhmään kuuluvien saatavilla.
– Idea ei saa aiheuttaa pitkäaikaisia palkkakustannuksia eikä vaatia pitkäaikaista työvoimaa, eikä saa aiheuttaa jatkuvia suuria ylläpitokustannuksia.
– Vain toteuttamiskelpoiset ideat viedään äänestykseen. Ideoita voidaan muokata tai yhdistää ennen niiden vientiä äänestykseen.
Ideoiden jättöaika on 26.8. – 15.9.2024. Tämän jälkeen saapuneita ideoita ei huomioida. Voit jättää ideasi anonyymisti tai yhteystietojesi kera.
Toteuttamiskelpoiset ideat etenevät jatkoäänestykseen, jossa Lapuan yläkoululaiset voivat äänestää suosikeistaan. Lopullisen päätöksen toteutuksesta tekee hyvinvointilautakunta.
Jätä mainio ideasi nyt osoitteessa bit.ly/osbu2024 !